Hieman on ollut taukoa projektissa neljästäkin eri syystä – peräkärryn rekisteriotteen saamisessa meni odotettua kauemmin, väliin tuli tyttären terassiprojekti, tuttujen hirsimökin ikkuna-asennusprojekti ja sen jälkeen vielä itselle flunssa.
No nyt olen kuitenkin saanut kärryn rekisteröityä ja pilkottua paloiksi uudelleen rakentelua varten. Ensimmäiseksi akselin kavennus 10 senttimetrillä ja jatkoksen hitsaus. Akselinpätkä sisäpuolelle ja ainesputki ulkopuolelle…
Vanteiden kohdalla tuli hiekkapuhalluksen sijaan kokeiltua sähkökemiallista ruosteenpoistoa pesusoodaliuoksella ja akkulaturilla. Toimii suhteellisen hyvin kunhan hieman suunnittelee positiiviseen napaan tulevan raudasta olevan uhrianodin sijoitusta. Aikaa per vanne meni kolmisen tuntia, jonka jälkeen pesu vedellä ja kevyt ylihionta messinkisellä teräsharjalla…
Tässä ennen ja jälkeen kuvia…
Samalla tuli myös laivan konemestarina työuransa tehneen isoisäni vanha ruosteessa ollut piirtojalka ehostettua…
Katkottuna on jo hieman hakettimen alustan runkoputkia – joten eiköhän kohta pääse alustan kokoonpanohitsausta tekemään…





